On kevät 2001 ja olen viimeisillään raskaana. Ensimmäinen lapseni on täyttänyt pari kuukautta sitten kaksi vuotta. Hän odottaa pelonsekaisin tuntein, mutta uteliaana vauvan tuloa.
Pelonsekaiset tunteet vellovat myös omassa mielessäni, mutta eri syystä kuin esikoisellani. Jännitän synnytystä, koska esikoinen syntyi hätäsektiolla. Lantioni todettiin ahtaaksi, mutta nyt lääkärit olivat sitä mieltä, että normaalisynnytystä yritetään. Minulla on myös takana yksi keskenmeno, joten vauvan mahdollinen menetyskin käy mielessä ajoittain.
Avioero
Palaan ajatuksissani edelliseen syyskesään. Asian pohtiminen sattuu, se tekee kipeämpää kuin koskaan. Asettelen tavaroita paikoilleen vuokraamassani kerrostaloasunnossa. Itku on herkässä, minua pelottaa tulevaisuus. Olen juuri eronnut poikani isästä, koska koin, että minun on helpompi olla yksin lasten kanssa, kuin olla parisuhteessa alkoholisoituneen mieheni kanssa, jota ei kotona juurikaan näy.
Hänen työreissunsa ulkomaille olivat venyneet viime kuukausina aina vain pitemmiksi, useiksi viikoiksi, eikä häneen niiden aikana saanut mitään yhteyttä. Usein mietin, onko hän enää edes hengissä. Tämän lisäksi mies oli alkanut tulla töistä kotiin mukanaan lasti alkoholia, jota hän oli lähtenyt nauttimaan muualle jätettyään likaiset pyykkinsä pestäväkseni. Vapaiden päättyessä mies oli ilmaantunut hakemaan puhtaat vaatteensa ja lähtenyt töihin kummempia selittelemättä.
Ero ei ollut helppo. Mies vaati, että hän saa tavata poikaansa luonani. Hän ei halunnut ottaa poikaa luokseen, kai ymmärsi, etteivät alkoholi ja lapsen hoito sovi yhteen. Ongelmaksi koitui se, että mies oli tapaamisissa kiinnostuneempi minusta kuin pojastaan. Mies vaati minua edelleen täyttämään aviollisia velvoitteita häntä kohtaan, vaikka olimme eronneet. Olin useita kertoja yhteydessä sosiaalitoimeen ja kerroin vaikeasta tilanteestamme. He olivat sitä mieltä, että minun pitää päästää mies tapaamaan poikaansa luokseni. Hänellä on siihen oikeus.
Sinä sait alkusi onnettomien tähtien alla
Niin siinä sitten lopulta kävi, että mies päätti eräällä tapaamiskerralla ottaa väkisin mitä halusi, vastusteluistani huolimatta. Pieni esikoiseni repi isäänsä hiuksista ja huusi vieressä että “älä isi satuta äitiä, äiti itkee”. Tapahtuman jälkeen menin lääkäriin, josta sain lääkärin lausunnon pahoinpitelystä ja väkisin makaamisesta. Menin tekemään rikosilmoituksen, mutta tuohon aikaan poliisi tuumasi vain “tässä on sinun sanasi toisen sanaa vastaan, tuon on voinut tehdä kuka vaan”.
Seuraavat kuukautiset eivät tulleet ja tajusin olevani raskaana. Tiesin heti, että raskaudenkeskeytys ei ole minulle oikea vaihtoehto. Olinhan kärsinyt lapsettomuudesta vuosia ennen esikoisen syntymää. Tosin mietin sitä, että pystynkö rakastamaan tätä lasta, joka sai alkunsa näin onnettomien tähtien alla. Sitten ajattelin, ettei tapahtunut ole hänen syynsä, hän on siihen viaton. Ehkä tällä raskaudella on tarkoitus ja tämä lapsi tarkoitettu syntymään.
Sosiaalitoimen päätös
Lääkärinlausunnon ansiosta sain pojalleni yksinhuoltajuuden ja valvotut tapaamiset. Aiemmin sosiaalitoimi oli ollut sitä mieltä, että yhteishuoltajuus olisi ainut oikea vaihtoehto. Myös henkilö, jonka kanssa siellä asioimme, vaihtui. Siellä viimein ymmärrettiin, että en yrittänyt tahallani estää isää tapaamasta poikaansa, vaan meillä oli oikeasti ongelmia luonani tapahtuvissa tapaamisissa.
Päätös oli minulle suuri helpotus, koska tiesin poikani olevan turvassa tapaamisten aikana. Lisäksi saisin itse pienen hengähdystauon tapaamisten aikana eikä minun tarvitsisi enää pelätä, että ex mieheni kajoaisi minuun. Päätös valvotuista tapaamisista tulisi myös kohdussani kasvavalle vauvalle hänen syntymänsä jälkeen.
Apua lähisuhdeväkivaltaan. https://nettiturvakoti.fi/nain-haet-apua/
Sivustolla tietoa perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ammattilaisille ja asiantuntijoille, jotka työskentelevät perheiden parissa. https://ensijaturvakotienliitto.fi/tukea-ammattilaiselle/perhe-ja-lahisuhdevakivalta/
Lähisuhdeäkivalta voi koskettaa jokaista. https://www.riku.fi/erilaisia-rikoksia/lahisuhdevakivalta/
